Hyppää sisältöön

Itämerenkatu 11-13,
00180 Helsinki

Screenshot

Itämerenkadun toimistokiinteistön elinkaarensa loppupuolella oleva energiatehoton tekniikka uudistettiin kokonaisvaltaisella energiatehokkuushankkeella, jossa tekninen modernisointi yhdistettiin aktiiviseen energiamanagerointiin. Ensimmäisen vuoden aikana kaukolämmön kulutus väheni 68 % ilman, että sähkön kulutus kasvoi.

Kohteen haasteet avasivat tien energiatehokkaammalle ratkaisulle

Vanhentunut talotekniikka ja selkeä korjausvelka loivat lähtökohdan kokonaisvaltaiselle uudistukselle Varman omistamassa Itämerenkadun toimistokiinteistössä. Useamman vuokralaisen kohteessa syntyi merkittävää energiahukkaa, ja samalla tekniset ratkaisut rajoittivat mahdollisuuksia kehittää kiinteistön toimintaa nykyaikaiseksi ja tarpeenmukaiseksi.

Energiatehokkuushankkeen myötä kiinteistö koki perusteellisen uudistuksen. Enerz vastasi kokonaisuudesta aina suunnittelusta urakointiin ja projektinjohtoon. Uudistuksessa modernisoitiin laitteisto ja otettiin käyttöön energiankierrätysjärjestelmä, joka mahdollisti aiemmin hukkaan menneen lämmön hyödyntämisen uudelleen.

”Energiankierrätysjärjestelmän toiminnan varmistaminen oli tärkeässä roolissa, koska kohteen energiavirrat ovat monitasoiset. Seuranta ja säätöjen jatkuva optimointi olivat avain hankkeessa onnistumiseen,” kertoo energiamanageroinnin tiiminvetäjä Antti Koivumäki Enerziltä.

Kun hanke saatiin valmiiksi, Enerz jatkoi kiinteistön kehittämistä energiamanageroinnin kautta, jolloin uuden järjestelmän toimivuus pystyttiin varmistamaan takuuaikana.

”Seuranta ja säätöjen jatkuva optimointi olivat avain hankkeessa onnistumiseen.”

Antti Koivumäki, energiamanageroinnin tiiminvetäjä, Enerz

Energiamanagerointi varmisti täyden potentiaalin

Enerzillä kohteen energiamanageroinnista vastasi nimetty asiantuntija, joka valvoi tuotantoa, lämmitystä ja kulutusta sekä reagoi muutostarpeisiin nopeasti. Näin varmistettiin, että järjestelmä toimi optimaalisesti vuoden jokaisena päivänä.

”Kiinteistöillä ei yleensä ole omaa ihmistä hoitamassa näitä asioita. Jos järjestelmä ei toimi, ongelmat jäävät helposti hoitamatta. Me varmistimme, että haasteet käsiteltiin ajoissa ja olosuhteet pysyivät tasaisina myös ensimmäisten äärisäiden aikana,” Koivumäki kertoo.

Enerzin toimintamalli erottui perinteisestä energiaseurannasta siinä, että asiantuntija tunsi kohteen kokonaisuuden ja vastasi aktiivisesti sen kehittämisestä. Ennakoiva työskentely ja jatkuva optimointi varmistivat, että uuden teknologian koko potentiaali saatiin käyttöön. Takuuaikana Enerz kantoi vastuun järjestelmän toimivuudesta, mikä kevensi asiakkaan arkea ja vähensi operatiivista riskiä.

”Tässä hankkeessa oli tärkeää varmistaa, että kaikki uudet järjestelmät toimivat täydessä potentiaalissaan. Kun laitteistoa seurattiin tiiviisti ja sitä viritettiin tarpeen mukaan, järjestelmän hyöty ei jäänyt puolitiehen,” Koivumäki kuvaa.

Mitattavat tulokset vahvistivat investoinnin arvon

Ensimmäisen vuoden aikana kohteen primäärienergian tarve väheni 68 prosenttia. Luku sisälsi sekä sähkön että kaukolämmön, ja toteutuma alitti Enerzin antaman energiansäästötakuun noin kymmenellä prosentilla. Säästöt konkretisoituivat asiakkaalle taloudellisina hyötyinä heti hankkeen alkuvaiheesta lähtien.

Tarjousvaiheessa annettu energiansäästötakuu toi investointiin ennakoitavuutta, ja säännöllinen raportointi vahvisti toteutuneet säästöt läpinäkyvästi. Samalla voitiin arvioida hankkeen takaisinmaksuaika ja sen vaikutus kiinteistön pitkän aikavälin arvoon.

”Säännöllinen tulosten läpikäynti on antanut varmuutta hankkeen onnistumisesta, ja onnistumiset ovat lisänneet luottamusta yhteisen tekemisen mallin hyötyihin. Olemme nähneet, että tehdyt ratkaisut toimivat käytännössä niin kuin oli suunniteltu,” kertoo Varman Asset Manager Mika Kaasalainen.

”Säännöllinen tulosten läpikäynti on antanut varmuutta hankkeen onnistumisesta, ja onnistumiset ovat lisänneet luottamusta yhteisen tekemisen mallin hyötyihin. Olemme nähneet, että tehdyt ratkaisut toimivat käytännössä niin kuin oli suunniteltu.”

Mika Kaasalainen, Asset Manager, Varma

Pitkäjänteinen kumppanuus tukee kiinteistön elinkaarta

Hankkeen aikana Enerzistä muodostui asiakkaalle pitkäaikainen kumppani, joka vastasi kokonaisuudesta suunnittelusta toteutukseen ja järjestelmän jatkuvaan seurantaan. Yhteistyö perustui avoimuuteen ja nopeaan reagointiin sekä siihen, että mahdolliset haasteet ratkaistiin yhdessä.

”Olemme saaneet Enerzin kanssa aikaan kumppanuuden, jossa voimme avoimesti käydä läpi onnistumisia ja haasteita. Kun jokin asia ei ole onnistunut, Enerz on hoitanut reklamoidut asiat nopeasti ja hyvin kuntoon. Voimme suositella tätä toimintamallia muillekin. Meille se on toiminut erittäin hyvin ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön,” Kaasalainen kiteyttää.

Pitkäjänteinen yhteistyö tuki myös Varman vastuullisuustavoitteita. Varma on ollut liittyneenä energiatehokkuussopimukseen 2017–2025 jossa Varman tavoitteena on ollut pienentää toimitilojen energiakulutusta 10 % vuoden 2025 loppuun mennessä verrattuna vuoden 2015 kulutukseen ja tämä tavoite ylitettiin. Varma on liittynyt uuteen energiatehokkuussopimukseen, jossa Varma sitoutuu pienentämään toimi-tilakohteidensa energiankulutusta 10 % vuoden 2035 loppuun mennessä vuoden 2024 tasosta.

Tyytyväinen asiakkaamme

”Olemme saaneet Enerzin kanssa aikaan kumppanuuden, jossa voimme avoimesti käydä läpi onnistumisia ja haasteita. Kun jokin asia ei ole onnistunut, Enerz on hoitanut reklamoidut asiat nopeasti ja hyvin kuntoon. Voimme suositella tätä toimintamallia muillekin. Meille se on toiminut erittäin hyvin ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön.”

Mika Kaasalainen, Asset Manager, Varma

Haluatko
kuulla lisää?
Ota yhteyttä.